Välittäminen ei tarkoita vastuuta kaikesta – auttaja, pelastaja ja mahdollistaja läheisen rinnalla
Kun läheinen käyttää päihteitä, tilanne herättää väistämättä halun toimia, auttaa ja suojella. Moni läheinen huomaa kuitenkin vähitellen ajautuvansa rooleihin, jotka kuluttavat omat voimat loppuun.

Sama ihminen voi tilanteesta riippuen liikkua eri roolien välillä:
Auttaja tukee läheistään silloin, kun se on mahdollista ja itselle sopivaa. Hän voi olla rinnalla ilman, että ottaa koko vastuuta harteilleen.
Pelastaja alkaa kantaa vastuuta asioista, jotka kuuluisivat toiselle, ja yrittää epätoivoisesti ennakoida tai korjata seurauksia.
Mahdollistaja suojaa ihmistä hänen tekojensa seurauksilta – esimerkiksi maksamalla velkoja, selittelemällä poissaoloja tai peittelemällä tapahtumia.
Mahdollistaminen ei useinkaan tarkoita tietoista päätöstä tukea päihteiden käyttöä. Taustalla voi olla halu suojella läheistä, helpottaa vaikeaa tilannetta tai estää sen paheneminen. Siksi omia toimintatapoja ei tarvitse tarkastella syyttävästi, vaan uteliaasti ja armollisesti.
Kyse ei ole pysyvistä rooleista tai ihmisen ominaisuuksista, vaan toimintatavoista, joita voi esiintyä eri tilanteissa ja joita voi oppia tunnistamaan.
Miksi pelastamisesta on niin vaikea luovuttaa?
Ulkopuolisen on helppo sanoa, ettei toisen ihmisen ongelmia tarvitse ratkaista. Kun kyseessä on esimerkiksi oma lapsi, puoliso tai sisarus, vastuusta irroittaminen tuntuu kuitenkin kaikkea muuta kuin yksinkertaiselta.
Mieleen nousevat kipeät kysymykset:
Entä jos hänelle tapahtuu jotakin, koska en auttanut?
Entä jos hän ei pärjää ilman minua?
Jos en enää auta, tarkoittaako se, etten välitä?
Joskus auttaminen tuo myös hetkellisen helpotuksen omaan oloon. Kun lasku on maksettu tai sotku selvitetty, epävarmuus väistyy hetkeksi. Mutta kun sama tilanne toistuu, kuormitus kasvaa entisestään. Kyse ei ole siitä, että auttaminen olisi väärin, vaan siitä, että vaikeassa tilanteessa syntyneitä toimintatapoja voi olla tarpeen pysähtyä tarkastelemaan uudelleen.
Mitä voisi tapahtua, jos en yrittäisi ratkaista kaikkea?
Ajatus toimintatapojen muuttamisesta voi herättää pelkoa. Ensimmäinen askel ei kuitenkaan ole kaiken tuen lopettaminen tai läheisen jättäminen yksin. Voit aloittaa pienistä, konkreettisista asioista:
Sen sijaan, että selittäisit läheisesi poissaoloa muille, voit pysähtyä ja miettiä, onko sinun tarpeen ottaa sitä vastuuta harteillesi.
Sen sijaan, että lainaisit rahaa aina pyydettäessä, voit pohtia, millainen apu tuntuu sinusta aidosti mahdolliselta ja hyvältä.
Sen sijaan, että järjestäisit koko päiväsi toisen ehdoilla, voit pitää kiinni edes yhdestä itsellesi tärkeästä suunnitelmasta.
Näiden tekojen tarkoitus ei ole muuttaa läheistä, vaan auttaa sinua tunnistamaan, mihin voit itse vaikuttaa ja mistä et voi ottaa vastuuta.
Pysähdy hetkeksi oman toimintasi äärelle
Jos tunnistat itsesi auttajan, pelastajan tai mahdollistajan roolista, voit tarkastella asiaa yhden konkreettisen tilanteen kautta ilman itsekritiikkiä:
Mitä tapahtui? (Kuvaile tilanne konkreettisesti.)
Mitä minä tein? (Yritinkö ratkaista asian tai ottaa vastuun?)
Mitä pelkäsin? (Mitä ajattelin tapahtuvan, jos en olisi toiminut?)
Mitä omasta toiminnastani seurasi? (Helpottiko tilanne hetkeksi? Kuormituinko itse lisää?)
Mitä voisin kokeilla seuraavalla kerralla? (Mikä olisi pieni, omaa jaksamista huomioiva muutos?)
Jo yhden toistuvan tilanteen tunnistaminen voi avata uusia näkökulmia.
Sinulla on lupa välittää myös itsestäsi
Rakkaus ja huoli voivat saada tekemään asioita, joita ei muuten tekisi. Sinun ei tarvitse hävetä sitä, että olet yrittänyt auttaa niillä keinoilla, jotka ovat tuntuneet mahdollisilta.
Samalla sinulla on täysi lupa arvioida tulevaa. Voit välittää toisesta ihmisestä ja silti kieltäytyä jostakin. Voit olla tukena ottamatta vastuuta hänen ratkaisuistaan, ja voit toivoa hänen paranevan ilman, että oma elämäsi jää odottamaan sitä.
Sinun ei tarvitse lakata välittämästä. Voit opetella välittämään myös itsestäsi. Sinun ei tarvitse tietää heti, mikä omassa tilanteessasi pitäisi muuttua. Joskus ensimmäinen askel on vain huomata, kuinka paljon olet jo huolehtinut.
Miten Kaikuluoto voi auttaa sinua?
Kaikuluodossa huomio käännetään takaisin sinuun: siihen, mitä sinulle kuuluu, miten olet jaksanut elämään kuormittavassa tilanteessa ja millaisia polkuja sinulla on tästä eteenpäin.
Tarjoan luottamuksellista keskustelutukea puhelimitse tehtävien kävelykeskustelujen ja etätapaamisten muodossa kaikkialla Suomessa.
Olen itse kulkenut päihteitä käyttävän nuoren aikuisen äitinä tätä tietä. Tiedän, miten syvälle huoli ja vastuun kantaminen voivat ihmisen kietoa. Tiedän myös, ettei omien rajojen löytäminen tapahdu hetkessä. Niitä voi kuitenkin alkaa tutkia ja rakentaa vähitellen, yhdessä toisen ihmisen kanssa.



